12.4.2016

Baby shower -kynnet

En oikeasti siis ole ollut millään baby showereilla, mutta näistä kynsistä tuli jostain syystä heti sellaiset mieleen. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään tämän tapaistakaan, mutta aikapula sai aikaan vähän ehkä hätiköimistä. Tarkoitus oli käyttää vinyylejä, mutten taaskaan jaksanut odottaa lakkojen kuivumista tarpeeksi. Niinpä päätin, että käteni on jo tarpeeksi vakaa vetämään kärjet ilman mitään tukia... Noh, lupaan ja vannon, että ensi kerralla mulla on ne vinyylit käytössä! :D Kynsinauhat on muuten tosi huonoina, ei kannata niitä katsella! Hiljalleen lähtevät paranemaan, mutta ottivat vähän nokkiinsa työntelystä, kun ei ole pitkään aikaan lakkaillut.


Testissä oli myös ekaa kertaa Essencen ranskislakka FRENCHs are forever. Tämän sävy on omalle iholleni liian kylmä (tai liian valkoinen?) tai siltä ainakin tuntuu livenä katsellessa. Käytössä lakka kyllä toimi oikein hyvin ja aion kyllä putilon tyhjäksi käyttää. Kerroksia on kaksi ja alla on Essencen tasoittavaa ja hoitavaa aluslakkaa. Meinasin muuten ensin leimata tuolla minttuisella Chinalla, mutta taaskaan en ehtinyt odotella kuivumista tarpeeksi. Kokeilujeni perusteella se voisi kuitenkin valkoisen päällä leimalakkana toimina. Ehkä.

Pohja: Essence FRENCHs are forever ja Essence Wild white ways
Koristelut:  Kiss Nail Art hopea ja China Glaze Keep Calm, Paint On

4 kommenttia

  1. Sopiipa kivasti minttupilkut rankikseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopi kyllä, mutta tyylikkyys jotenkin katoaa samalla. Näistä enemmän leikkisät. :D

      Poista
  2. Onpa suloiset! Nää kyllä ehdottomasti sopisi vauvakutsuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että jonkun muunkin mielestä :)

      Poista

Kommenttien valvonta on päällä, jotta kommenttien bongaaminen helpottuu ja muistan varmasti vastata kaikkiin. Kommenttisi tulee näkyviin, kun olen julkaissut sen. Kiitos kommentista, piristit päivääni. :)