16.8.2015

Kaikki lakkani 08/2015

En ole saanut vielä(kään) hommattua mallitikkuja, joiden päähän saisin kätevästi jokaisen lakan esille, joten päätin koota lakat postauksen muotoon. Blogin lakkakokoelma-sivulla lakat on merkeittäin ja aakkosittain, mutta päätin tällä kertaa lajitella ne värin mukaan. Näin pystyy helpommin katsomaan, että mitähän värejä sitä löytyikään ja tulee samalla itsekin päästyä kartalle lakoista.



Kaikkiaan lakkoja on tällä hetkellä 42 kappaletta plus pari sellaista, jotka roikkuu roskiin menevien ja säilytettävien rajalla. Alus- ja päällyslakkoja en myöskään laskenut tähän mukaan. Säilytän lakkoja pahvilaatikossa, mutta yhtään uutta lakkaa ei kyllä mahdu enää mukaan eli uusi säilytysratkaisu saattaa olla tarpeen. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikenlaista lakkaa löytyy, mutta jostain syystä silti lakatessa värien valinta on vaikeaa ja tuntuu, ettei lakat oikein sovi yhteen. Lisää siis pitää vielä haalia..


Vihreistä olen ainakin onnistunut kasaamaan erilaisia sävyjä. Ensimmäinen lakka on siinä ja siinä, mihin väriin sen sijoittaisi, mutta päädyin vihreään. Väri muistuttaa minttua aika pitkälti. Vihreää tulee ylipäätään harvoin käytettyä, koska väri ei tunnu oikein omalta, mutta erilaisten yhdistelmien kanssa menettelee. Pitäisi opetella käyttämään! Vihreän sävyistä tahtoisin ehkä tekstuurilakan värisen cremen.


Näin kesällä voin sanoa rakastavani jokaista näistä lakoista. Color Clubin ja Essencen keltaiset ovat aika liki toisiaan purkissa, mutta kynnellä Essence on jotenkin raikkaampi ja puhtaampi. Nämä lakat näyttävät tässä rivissä ihanilta, mutta aina kun meinaan lakata niiden yhdistelmällä, ei ne oikein tahdo sopia yhteen toistensa kanssa. Jotenkin sävyt eroavat liikaa toisistaan.


Esitän nyt itselleni kysymyksen. Mistä, milloin ja miten olen hankkinut näin paljon sinisiä lakkoja? En edes erityisemmin pidä sinisestä. Ei sinistä siis enää aikoihin. Toisaalta nämä ovat kaikki sellaisia sävyjä, jotka sinisessä miellyttävät silmää, vaikka normaalisti en värille lämpenekään. Ehkä juuri siksi olen tilannut nämä. Ajatuksella "ostanpas tuonkin, kun kerrankin on kiva sinisen sävy".


Punaisen ja pinkin sävyt on aika köyhät mulla! Rimmelin lakasta en tykkää oikein yhtään ainakaan kaikilla kynsillä, ehkä siksi, ettei se ole creme. Samaten Evelinen punainen on tosi laimea ja mitään sanomattoman punainen, vaikka kuinka laittaisi kynnelle. Color Club taas näyttää kynnellä ihan oman kynnen väriseltä tietyssä kulmassa ja pilaa usein lakkaukset tämän takia. Sen sijaan muut värit ovat lähellä sydäntä. Kaipaisin kunnollista punaista ja vanhaa roosaa kokoelmaan.


Ruskean sävyjä. Color Clubin lakka on kynnellä harmaanruskea, jos sellaista edes on olemassa. Chinan beigessä taas on shimmeriä, joten en ihan syty sille, mutta eiköhän sekin johonkin sovi. Muuten ei erityistä mainittavaa. Ruskeita on ollut hankala käyttää, saattaapi johtua niiden tummasta sävystä. Ei sovi kesään. Opera Ballerina on käytössä ranskalaisissa, mutta tilalle tarttis saada joku vähän läpikuultavampi. Nykyinen on toisaalta liian valkoinen ja toisaalta liian vaaleanpunaiseen taittava.


Mustaa, harmaata ja valkoista! Mavalan mustaa on ihan kamala levittää, mutta käytän sitä niin harvoin, etten ole laittanut vaihtoon. Color Clubin lakka on hololakka ja se on todella kaunis. Tuo Essencen lakka näyttää pullossa ehkä beigeltä, mutta kynnellä mielestäni enemmän harmaanvihreältä, joten se on siksi tässä. Chinan valkoinen on todella surkea, tilalle ajattelin ostaa Essencen valkoisen.


Sitten olisi vielä jämäluokka. Color Clubin lakkaa en oikein osaa käyttää missään. Se on todella tumma kynnellä ja oikeastaan vähän mitäänsanomaton. Dermosilin kultainen menee ehkä tehostekyntenä, samoin Mny:n. Oikeastaan nämä lakat on kaikki sellaisia, etten missään nimessä lakkaisi kaikkia kynsiä, mutta siellä täällä näyttävät jopa kivoilta.

Voisin haastaa jokaisen tekemään tämän saman katsauksen omiin lakkoihinsa ja käymään samalla kaikki läpi, mutta jotenkin musta tuntuu, että kaikilla ei ole näin vähän lakkoja. :D Mutta tehkää ihmeessä, jos innostutte ja jaksatte ja linkkailkaa sitten mullekin tähän! On mielenkiintoista katsoa, minkälaisia lakkoja ihmisillä onkaan etenkin, kun ne on lajiteltuina väreihin.

10 kommenttia

  1. Miten paljolta 42 näyttääkään! Muistan, kun itellä oli lakat kenkälaatikossa ja sitten kahdessa laatikossa. Sen jälkeen taisin laittaa ne kirjahyllyyn. :D Tällä hetkellä lakkoja on 260-300 joista 140 on Ginaa.. kipurajoissa ollaan lakkamäärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, mun mielestä taas 42 tuntuu lukuna isolta, mutta pulloja näyttää olevan hirveän vähän. :D Sulla on ihanan paljon lakkoja! Mä hiukan pelkään, että mulle käy tuo sama.. Jossain kohtaa on varmaan parempi myös lakata ajattelemasta, paljonko on mennyt rahaa. :D

      Poista
  2. Aa, ihanan kirkkaita värejä sulta löytyy! Musta aina tuntuu etten omista mitään muuta kuin tylsiä värejä. :D Itse säilytän lakat lipastossa, eivät mahtuisi enää kenkälaatikkoon, vaikka sielläkin ne ovat joskus majailleet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä aika paljon kirkkaita! Katsotaan sitten talvella, että alkaako kaivata jotain hillitympää. :D Lipasto kuulostaa kätevältä. :)

      Poista
  3. Olipa kiva postaus! Tästä sai monta himotuksen aihetta, kun pääsi näin tarkkaan tutkimaan :) Itse tuskin jaksan enää tällaista postausta tehdä, kun lakkoja alkaa olemaan jo lähemmäs 200 eikä niissä enää meinaa perässäkään pysyä kun jatkuvasti ostelee uusia, mutta muuten kyllä tosi kiva idea tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! :) 200 lakkaa on kyllä jo sen verran, ettei ehkä viitsi kasata postaukseen niitä. :D

      Poista
  4. Vau, sulla on tosi kattavasti eri sävyjä eri väreistä! Oma lakkamäärä yllätti kun aloin lakata niitä mallitikuille. Kesken projektin tajusin että olin hankkinut tikkuja ihan liian vähän. Mulla lakkoja on yli sata (en muista enää tarkkaa lukua ulkoa). Vaikka mulla on lakkoja enemmän en tiedä saisinko noin kauniita sävyvaihtelusarjoja kaikista väreistä, koska olen haalinut vuosien varrella paljon glitter ja muita erikoislakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti niitä lakkoja kyllä kertyy, kun aina silloin tällöin ostelee uutta. :) Mulla taas ei juurikaan ole glitter- tai erikoislakkoja, tykkään enemmän ihan tavallisista vain. Siitä ehkä johtuu, että olen hamstraillut paljon eri sävyjä.

      Poista
  5. oho, onpas sulla vähän lakkoja :D mulla taitaa olla lähemmäs 200 tällä hetkellä. Olen tehnyt postauksia lakkamerkeittäin, tai niistä joita minulla on eniten ja jotka ovat lähimpänä sydäntäni :P jos kiinnostaa niin --> http://nails1820.blogspot.fi/2014/10/china-glaze-kynsilakkakokoelmani.html , http://nails1820.blogspot.fi/2014/06/opi-kynsilakkakokoelmani.html , http://nails1820.blogspot.fi/2015/01/zoya-kokoelmani.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin onkin! :D Ei auta kuin hamstrailla lisää pikkuhiljaa. Mäpäs käyn kurkkaamassa noita, kiitti linkeistä! :)

      Poista

Kommenttien valvonta on päällä, jotta kommenttien bongaaminen helpottuu ja muistan varmasti vastata kaikkiin. Kommenttisi tulee näkyviin, kun olen julkaissut sen. Kiitos kommentista, piristit päivääni. :)